shopify site analytics
Welcome Guest [Log In] [Register]

Add Reply
Puhu suusi puhtaaksi foorumista
Topic Started: Mar 5 2012, 19:15 (5,741 Views)
Avri
Member Avatar
...

Foorumilla on näkynyt kiistoja foorumin/foorumilaisten käytäntöjä kohtaan aina silloin tällöin, jotka useimmiten on käyty Pelipper-topicissa. Päätettiinkin ylläpidon kanssa, että olisi parempaa ja selkeämpää, jos tällaisille asioille olisi oma topicinsa. Jos foorumilla jossain tällaisia suurempia kiistoja alkaa näkyä, niin tänne topicille voi jatkaa niitä ja näin pitää homma selkeänä!

Lisäksi Puhu suusi puhtaaksi foorumista-topiciin voi tulla kuka ja koska tahansa kirjoittamaan, mikä foorumissa ärsyttää [size0](tai toki mikä ilahduttaa, mutta sellaista positiivisuutta ei kai suomalaisilta löydy:D)[/size]. Tällä tavoin asiaan voidaan toivon mukaan herätä ja näin parantaa ilmapiiriä ja menoa. Näistä asioista voidaan näin yhdessä keskustella. Ei ole hyvä jäädä yksin paha maku suussa happanemaan asioista! Esimerkiksi jos koet tulleesi väärinkohdelluksi, niin tänne voit kertoa asiasta ja saada ympäriltä muita ajatuksia asiaan.
Kannattaa myös muistaa, että monissa asioissa on hyvä olla yhteydessä moderaattoreihin. Jos koet tulleesi moderaattorien puolelta väärinkohdelluksi (kohtuuttomia huomautuksia, rangaistuksia, yms), niin suosittelen keskustelemaan asiasta modejen kanssa. Olemme aika ymmärtäväistä porukkaa kumminkin :-).

Huomioitavaa:
On kumminkin hyvä muistaa yleisesti hyvät käytöstavat ja toisten kunnioitus tänne kirjoittaessa, erityisesti jos asia koskee erityisesti jonkun tietyn käyttäjän toimintaa. En tahdo kieltää täysin käyttäjien nimeltä mainitsemista tässä topicissa, mutta pyydän siinä kumminkin teiltä suurta hienovaraisuutta ja uskon, että siinä onnistutaankin.

On myös hyvä pitää mielessä, että kritisoinnin vastaanottaminen on kaikille välillä vaikeaa. Parhaisiin lopputuloksiin päästään kumminkin sillä lailla, että koetetaan pitää se kovakin kritiikki mahdollisimman inhimillisenä.


Azu: Laitan nyt vielä linkkiä koskien sitä Pelipperin sivua, mihin tämän tietyn asian puiminen jäi: [kliks]
Posted Image
->UUSIN POSTAUS 7.8.! : Alolan parhaat: Startterit
Offline Quote Post Goto Top
 
Dukitte
Member Avatar
♦ Varjoaan Tyhmempi ♦
Awarded Members
Chikoliini
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Tähän sanoisin sen verran, että olisi oikeasti ihan kiva jos ihmiset ottaisivat kantaa asiaan kuin asiaan. Vaikka se oma viesti ei olisikaan kuin tyyliin ”olen samaa mieltä edellisten kanssa” -tyylinen, koska sillä tavalla oikeasti päästään asioissa eteenpäin.

Chikoliini
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Ihmeellistä etten ole avannut suutani tuohon ja sanonut: joo, olen samaa mieltä. Noin, nyt se on hoidettu minun osaltani.

Chikoliini
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Tämä voi nyt oikeasti johtua jostakin minun huolimattomuudestani, mutta kun en ihan oikeasti muista pitkään aikaan olleen mitään LoL insidejuttuja Pelipperissä. Siksi vähän ymmälläni tuosta maininnasta ja ihmettelen tässä nyt ääneen, että milloin sellaista on siellä viimeksi ollut?
Posted Image
Offline Quote Post Goto Top
 
Avri
Member Avatar
...

Jeps, olisihan se kiva, jos porukat ottaisivat kantaa ja osoittaisivat huomanneen eri ehdotukset, mutta ihmiset ovat vaan passiivisia. Ikävä juttu.

Mitä tulee Chikoliinin ehdotukseen, niin olen koettanut mainita tuosta asiasta useampaan kertaan eri yhteyksissä. Melumesta tuollaisena spämmimäisenä puolena on vähän ristiriitainen paikka, koska siellä niin helposti tulee helposti juttelua eri aiheista, jotka voisi käydä tietysti jossain muussakin topicissa. Mutta eihän se toisaalta ole yhtään luontevaakaan.
Mistä esimerkiksi Pelipperissä keskusteltaisiin, jos kaikkea rajoitetaan niin kamalasti (vaikka olisi kuinka löyhät rajoitukset tahansa)? Jos kerron Pelipperissä pelanneeni Super Mariota ja kerron tykkääväni niin hirveästi jostain kentästä, jossa on nääääin isoja kukkia. Ja jos joku toinen käyttäjä sanoo inhoavansa sitä kenttää, niin silloinhan tällä logiikalla tämä viestittely oli insidea. Eikö kuulostakin typerältä :-D?

Mielestäni ydinasiana on enemmänkin se, miten asioista kertoo eteenpäin. Kunhan pyrkii viestissä siihen, että mahdollisimman moni asiasta mitään tietäväkin voi sen ymmärtää. [size0]Ja se ei todellakaan tarkoita mitään hehtaariviestejä, toisin kuin jotkut luulevat. Tai tätä mieltä meikä on ja tähän minä pyrin :-D.

Muutenkin vähän sääli, ettei tällä foorumilla ole tapaa keskustella vaan randomisti eri aiheista niiden topiceissa. BW- ja HG/SS-topicit ovatkin Pokémon-alueella tästä poikkeavuudesta suosikkini. Ei olisi lainkaan väärin kirjoittaa "Muumit"-topiciin vaikkapa, että "Jee, katsoin tänään muumeja pitkästä aikaa", päinvastoin.
Posted Image
->UUSIN POSTAUS 7.8.! : Alolan parhaat: Startterit
Offline Quote Post Goto Top
 
KenraaliDarkkis
Kirjoittajien aatelia
Olen samaa mieltä kanssasi Chikoliini, sen huomasi taas jälleen kerran eilen.

Choko
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Näinpä. Minua itseäni ainakin vielä vaivaa kaikki se draama jonka viestini (?) sai silloin aikaan ja kun haluan tuoda irkissä oman näkökantani esiin niin heti käsketään hienovaraisesti tukkimaan suunsa.
Toinen mikä häiritsee on se, miten jotkut ihmiset täällä alkavat heti pitämään jotain mykkäkoulua sen takia, mitä täällä on tapahtunut. Kuten Chikoliini ylempänä sanoi ja minäkin olen yrittänyt monta kertaa ihmisille tolkuttaa, ratkeavatko asiat puhumatta? Eivät! Se vain pahentaa tilannetta, lisää vihaa ja tiedottomuutta joka johtaa kierteeseen. No, se on silti jokaisen oma asia miten haluaa toisia kohdella, kaikista ei voi tykätä mutta toimeen on tultava.


Choko
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

No, jotkut eivät välttis halua valittajan leimaa otsaan, kai? Tai siis, jos tänne kirjoittaminen katsotaan valittamiseksi. Ja sitten kun yritetään puhua, tässä huomaa taas sen mitä eilen irkissä tapahtui: "ole nyt jo hiljaa". Pelätään toisten asennoitumista itseensä sen jälkeen jos yritetään puhua. Minusta se on sääli, jos vain omaa napaa ja mainetta ajatellaan.

Juuh, mutta toivottavasti kukaan ei nyt loukkaantunut kun vastailin tähän, mutta oli pakko sanoa oma näkökantani asiaan koska olen ärsyttävä..?

Edit: Ja vielä sekin, että kun insidestä vedettiin niin iso haloo, niin alun perin minun oli tarkoitus sanoa vain aiheen sopivuudesta eli naisten puskureista, ettei se ole Pokemon-foorumille sopiva aihe, täällä saattaa edelleen käydä nuorempiakin ihmisiä. Ja kuten sanottu, pyysin insidejuttua anteeksi, mutta silti siitä piti vetää kauheat draamat.
Olen puhunut.
Offline Quote Post Goto Top
 
Avri
Member Avatar
...

Minä en ainakaan nyt ymmärrä yhtään, mitä teistä kumpikaan hölisee. Ilmeisesti tämä liittyy taas johonkin irkki-juttuun, mutta voisitte hieman suoremmin kertoa, mitä on tapahtunut ja koska ja missä yhteydessä. Tuollainen ympäripyöreys ei kyllä aiheuta muuta kuin lisää kärhämää.

Ja mitä sanottavaa teillä vielä olisi niihin aiempiin kärhämiin? Minulla ei ainakaan ole aiheeseen enää juuri mitään sanottavaa. Tunteet kuumenee paremmissakin piireissä, ja meikä on ainakin pääosin unohtanut koko episodin.
Posted Image
->UUSIN POSTAUS 7.8.! : Alolan parhaat: Startterit
Offline Quote Post Goto Top
 
Silphy
Kirjoittajien aatelia
Kyse on ilmeisesti tästä?
Offline Quote Post Goto Top
 
Avri
Member Avatar
...

No niin, hienoa, Silphy, juuri näin. Paljon helpompi ymmärtää asia nyt.

Ei millään pahalla, mutta minusta ehkä hiukan ylireagoitte tuosta silmienpyörittelystä tällä kertaa. Kimihän selitti myöhemmin, että hän pelkää asian riistäytyvän käsistä pahasti ja siksi pelästyi, kun tuo juttu otettiin (ilmeisesti aika puskista) taas esille. Sehän on inhimillistä :). Totta kai kaikista asioista pitää saada keskustella, mutta näin ulkopuolisen silmin tuossa ei ole todellakaan mitään silmienpyörittelyä tai halveksuntaa mukana. Vaan ihan aitoa huolta siitä, mahtaako homma taas levitä vähän käsiin. Viimeksi kun sitä puitiin, niin aika moni otti todella nokkinsa.
En sitten tiedä, mitä ennen on tapahtunut.

Ja hyvin hyvin vähän olen kuullut (ja nekin oli kuukausia sitten), että tuota draamaa pitäisi vielä selvitellä. Itse asiassa vain kolmelta olen niin tainnut kuulla, joista kaksi on Chikoliini ja Darkkis. Mutta onko näitä lisää? Kuuntelisin kyllä mielelläni, mitä kaikilla on vielä sydämellään :).
Posted Image
->UUSIN POSTAUS 7.8.! : Alolan parhaat: Startterit
Offline Quote Post Goto Top
 
KenraaliDarkkis
Kirjoittajien aatelia
Chikoliini
Jun 5 2012, 12:57 PM
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

En kyllä muista olleeni edes paikalla silloin jos puskureita pahemmaksi keskusteluksi on mennyt, tai sitten minulla on dementia. :P Kaikki päivät yhtä pullamössöä niin ei voi muistaa. :D
Ja siis minuahan ei vaivaa sinänsä että täällä ollaan puhuttu mistä puhuttu, mutta tarkoitukseni oli nimenoaan katsoa silloin, ettei mene liian pervoksi täällä foorumilla se keskustelu, koska osa saattaa olla nuoremmille ihmisille sopimatonta. Onhan tuolla säännöissäkin se, ettei tuommoisista keskustella. Tarkoitus siis oli hyvä, mutta se riistäytyi käsistä.

Chiko
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Et ole saanut väärää informaatiota, kyllä tuosta on muutama nimeltämainitsematon puhunutkin.

Edit taas:

Avri
 
Ei millään pahalla, mutta minusta ehkä hiukan ylireagoitte tuosta silmienpyörittelystä tällä kertaa

No helppo se on toisaalta sanoa kun on ihmisiä jotka ovat herkempiä kuin toiset. Toiset ottavat helpommin nokkiinsa kuin toiset, onko se mielestäsi ylireagointia?
Offline Quote Post Goto Top
 
Avri
Member Avatar
...

En nyt saa iPodilla quotea järkevästi, mutta vastaan Darkkiksen kysymykseen, että vaikka olisi kuinka herkkä ihminen, niin nyt tuo eilinen irc-juttu oli kyllä sitä ylireagointia. Kimihän nimenomaan sanoi, ettei tarkoittanut sillä "ei taas tätä" mitään pahaa? Ja ihan järkevästi hän perusteli, miksi aiheesta jatkaminen tuntuu hänestä epämiellyttävältä. Siinä missä osa haluaa jatkaa aiheen puimista, niin pitäisi myös ymmärtää niitä, joiden mielestä asian voisi antaa olla. Kun sinä loukkaannuit Kimin (spontaanista) huudosta olla jatkamatta aihetta, niin tuolla logiikalla myös Kim voisi loukkaantua siitä, ettei hänen ehdotustaan unohtaa asia kunnioitettu.

Ja joo, voin ymmärtää, että se Kimin caps lock-huuto tuntui epämukavalta, mutta myöhemmin kyllä käy selväksi hyvin, ettei siinä ollut mitään pahaa takana. Netissä nyt on tietty hankala tulkita toisten sävyjä, mutta kannattaa joskus yrittää lukea ne inhottavan kuuloiset viestit myös toisella sävyllä. Kaikkea ei kannata tulkita pahasti. Että joo, tämä juttu ainakin tuon lokin mukaan vähän ylireagoimiselta, mutta ei siinäkään ole mitään pahaa tai vahinkoa käynyt :-).


Edit: oho, kuulostanpa hirveältä :D ei ole tarkoitus kuulostaa näin jotenkin ilkeältä!
Posted Image
->UUSIN POSTAUS 7.8.! : Alolan parhaat: Startterit
Offline Quote Post Goto Top
 
KenraaliDarkkis
Kirjoittajien aatelia
Chikoliini
Jun 5 2012, 02:41 PM
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Sama. Oli sitten kuinka hyvä ihmistuntija tai ei, ei hän voi tarkkaan tietää miltä toisesta tuntuu ja mikä on toisen osalta ylireagointia ja mikä ei. Minusta Avri sanoi vähän turhan kärkkäästi asiansa, mutta ainakin hänen kantansa on nyt selvillä. :) Kyllä minultakin on kärkkäitä mielipiteitä päässyt, ei siinä mitään. Mutta jos ylireagointia olisitte halunneet nähdä, olisin vetänyt emoragequitin koko foorumilta, mutta täällä pysyn.

Chiko
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Älä kanna syyllisyyttä siitä, ystävä hyvä, sinä olet vain auttanut ja tukenut minua silloin kun itse en ole saanut asioita sanottua. <3
Offline Quote Post Goto Top
 
Kim
Member Avatar
Kirjoittajien aatelia
Itse en aio pyytää anteeksi mitään sanomaani, mutta sen sanon että jokaisella on oikeus mielipiteeseen, eikä kukaan imo. ole mitenkään liikaa aiheesta ylireagoinut.

Problem solved. Kim out. ->
Posted Image
Offline Quote Post Goto Top
 
Dukitte
Member Avatar
♦ Varjoaan Tyhmempi ♦
Awarded Members
Kaikki varmaan tykkää kun tulen tällä tavalla tapani mukaan myöhässä turisemaan turhia, mutta olen vasta palannut hiilikaivoksesta. So sue me.


Chikoliini
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Joo'oh, tätähän minäkin olen jo useaan otteeseen jankuttanut. Aihe kuin aihe niin kyllä voitaisiin keskustella.

Chikoliini
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Tähän lisäisin sen verran, että olisi myös ihan kiva, että jos ei itse ota kantaa keskusteluun niin ei sitten myöskään toisaalla valitettaisi kun ”draama vaan jatkuu ja jatkuu, loppuisi nyt jo.” Varsinkin jos ei ole edes lukenut ”draamasta” kuin pari viimeisintä viestiä, eikä tiedä mistä siinä on kyse. Enpä tiedä muista, mutta minusta se on kauhean ikävää jos itse yrittää jutella ja henkilö, joka ei ota keskusteluun minkäänlaista kantaa, valittaa sen olemassa olosta.

Darkkis
 
Toinen mikä häiritsee on se, miten jotkut ihmiset täällä alkavat heti pitämään jotain mykkäkoulua sen takia

Joo'oh, mykkäkoulu ei ole jees mutta toisaalta ei siihen kait voi mitenkään vaikuttaakaan.. Harmi vain.

Darkkis
 
Edit: Ja vielä sekin, että kun insidestä vedettiin niin iso haloo, niin alun perin minun oli tarkoitus sanoa vain aiheen sopivuudesta eli naisten puskureista, ettei se ole Pokemon-foorumille sopiva aihe, täällä saattaa edelleen käydä nuorempiakin ihmisiä. Ja kuten sanottu, pyysin insidejuttua anteeksi, mutta silti siitä piti vetää kauheat draamat.


Okei, myönnän, nyt vasta kun sanoit tuon tajusin mistä nyt on edes puhe. Minä oikeasti elin uskossa, että nyt puhuttiin siitä taannoisesta Cursorsin viestijupakasta, eikä tissitalkoista..

Noh, hypätääs siihen sitten, vaikka taas toistankin itseäni. Elikkä, minä ihan myönnän olleeni silloin kyrsiintynyt kun minun kysymyksiini ei vastattu, ja että insideksi nimitettiin hetken mielijohteessa syntynyttä random vitsailua. Huomautus tissien epäsopivuudesta ei tullut yllätyksenä kellekään osapuolista, voivottelimme ylitse ammuttua juttua jo privoilla sen riettaamman materiaalin kera. No se aihe jotenkin räjähti käsiin kuin liian täyteen pumpatut silikonit, mutta minä en ainakaan pidä Darkkista minään syntipukkina. Vastasit silloin kun kyselin syitäsi kantaasi ja asia oli sillä ookoo.

Chikoliini
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Mjoo'oh, kyllähän siitä kannattaisi sana tai pari vaihtaa, vaikka onkin kuulemma puhkikulutettu aihe.

Chikoliini
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Henk.koht olen sitä mieltä, että kaikki mikä Pokémonissa menee, voisi ihan hyvin mennä foorumillakin. Joo joo, tiedetään että Jamesin tissit sensuroitiin mutta Pokémonia sekin on. Hyvänmaun rajoissa tietenkin, koska kaikkia ei ne hupipussit inspaa.
Tisseistä on kiva puhua, joten sanonpa vielä tämän; muistaakseni talkoissa ei edes esitelty mitään räväyttäviä kuvia, nimittäin olihan suurin osa niistä sellaisia mistä Luxylla, Crossilla ja Saanallakin on ollut avatareja, siis niistä nimenomaisista tissikuvista, eikä niistä silloin mitään kummempaa ole sanottu.

Chikoliini
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Tämä on huomattu. Siellä tuntuu pääsevän kuin koiraveräjästä sellaisista jutuista mitä katsottaisiin pahasti foorumilla, siis ihan minä itsekin olen harjoittanut tuota, kaikesta varovaisuuteen yrittämisestäni huolimatta.

Chikoliini
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Nyh, niinpä. Mutta ei minulla kyllä mitään rakentavia ehdotuksia tähän väliin ole.

Avrillie
 
Netissä nyt on tietty hankala tulkita toisten sävyjä, mutta kannattaa joskus yrittää lukea ne inhottavan kuuloiset viestit myös toisella sävyllä. Kaikkea ei kannata tulkita pahasti.

Ja tämänhän takia myös on hyvä jos asioista puhutaan ettei jää kenellekään sellainen fiilis, että joku muu saattoi oikeasti tarkoittaa pahaa, vaikka asia ei ehkä olisikaan ollut niin, mutta ei osannut vain ilmaista asiaansa oikein. Minä en ainakaan osaa ilmaista hevonperunaa ja suurimman osan ajasta kuulemma kirjoitukseni näyttää aggressiiviselta, vaikka en tarkoittaisikaan sitä niin.

Chikoliini
 
Alkuperäinen viesti pyyhitty yli alkuperäisen postaajan toiveesta.

Samantyylinen fiilis, joskaan ei ihan sama.


Mitä. Minä. Selitän.
Jos on kysyttävää minulta niin antaa palaa, tuskin selitin mitään rakentavaa nyt muutenkaan.
Posted Image
Offline Quote Post Goto Top
 
Luxy
Member Avatar
sipuli on pahaa
Quote:
 
<KenraaliDarkkis> Mutta siitä foorumidraamasta vielä, minua suoraan sanottuna ärsyttää että vain ja ainoastaan minusta tehtiin syntipukki siihen vaikka saakeli pyysin anteeksi sitä insiden mukaan vetämistä ja Luxyhan siitä nimen omaan draamat veti. :F Muttajoo, en jatka aiheesta, kaikki saavat ajatella siitä mitä lystää.. *menee pelaamaan AO:ta*

Posted Image

Anteeksi mutta saanko heittää tähän välikysymysen, missä ihmeen vaiheessa olen "vetänyt johonkin draamat"?
mother why
Posted Image
Offline Quote Post Goto Top
 
KenraaliDarkkis
Kirjoittajien aatelia
Luxy
Jun 5 2012, 07:56 PM
Anteeksi mutta saanko heittää tähän välikysymysen, missä ihmeen vaiheessa olen "vetänyt johonkin draamat"?

Saat, koska tuokin miten asiani esitin oli kärkkäästi sanottu, mutta tarkoitin vain sitä, että meuhkaaminen alkoi anteeksipyyntöni jälkeen, kun et selvästikään halunnut antaa anteeksi (eikä tarvitsekaan, sinulla on oikeus olla minulle vihainen jos haluat).
No, minä en halua tänne enää yhtään uutta draamaa joten parempi että unohdamme tämän.
Offline Quote Post Goto Top
 
Luxy
Member Avatar
sipuli on pahaa
KenraaliDarkkis
Jun 5 2012, 05:59 PM
Luxy
Jun 5 2012, 07:56 PM
Anteeksi mutta saanko heittää tähän välikysymysen, missä ihmeen vaiheessa olen "vetänyt johonkin draamat"?

Saat, koska tuokin miten asiani esitin oli kärkkäästi sanottu, mutta tarkoitin vain sitä, että meuhkaaminen alkoi anteeksipyyntöni jälkeen, kun et selvästikään halunnut antaa anteeksi (eikä tarvitsekaan, sinulla on oikeus olla minulle vihainen jos haluat).

Meuhkaaminen alkoi siitä, että ei saanut kunnon vastauksia asioihin, ja ne tuli vasta nyt kuukausien jälkeen selviteltyä. Joka on ihan ookoo, mutta vähän aiemmin olisi saanut tulla ettei olisi tarvinnut omaa nimeä tällä maalata "draamaavaksi pennuksi" :/
mother why
Posted Image
Offline Quote Post Goto Top
 
1 user reading this topic (1 Guest and 0 Anonymous)
Go to Next Page
« Previous Topic · Juttua jos jonkinlaista · Next Topic »
Add Reply

    

.